Pikkurilli, minkä teit!

|

Vuoden piti vaihtua erillaissa merkeissä. Joulun ja uudenvuoden välipäivinä käsikirurgi totesi, että kädestä on jänne poikki ja pikkurilli ei siksi toimi. Käsi leikattiin vuoden alkajaiseksi. Kipsillistä tammikuuta on nyt – onneksi – enemmän takana kuin edessä.

Arki elettynä vähän erilaisesta näkökulmasta on muistuttanut monesta itsensä johtamiseen liittyvästä asiasta.

Leikkaukseen joutuminen oli yllätys ja tuntui kurjalta. Sanotaan, että vastoinkäymiset ovat tärkeä osa ihmisenä kehittymistä. Ainakaan vielä ei tunnu siltä, että kipsillinen käsi kehittäisi paremmin kuin kipsitön. Selvää on kuitenkin, että voin joko jäädä harmittelemaan tilannetta tai suunnata katseeni eteenpäin. Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon. Yritän tietoisesti täyttää pääni enemmän positiivisella kuin negatiivisella ajattelulla. Huomaan, että tällä valinnalla on selvä vaikutus tekoihini. Sohvan nurkkaan käpertymisen sijasta on mukavampaa tehdä jotain. Se, että painopiste on myönteisessä ajattelussa, tuntuu vahvistavan mieltä ja kehoa.

Kipsi kädessä en voi kuitenkaan lähteä salille tai hiihtämään. Mutta nastakengät jalassa voin lähteä ulos kävelemään. Ne kaikki asiat, joista äiti muistutteli jo lapsena, ovat hyvinvoinnin perustaa: ulkoilu ja liikkuminen, monipuolinen ja hyvä ruoka sekä riittävästi unta. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeä osa itsensä johtamista.

Monien asioiden arvostus nousee, kun on vaarassa menettää ne. Leikkausta edeltävänä päivänä teki mieli huomauttaa ruokakaupassa olleille ihmisille, että toimiva pikkurilli on muuten hieno juttu. Yksittäisen kehon osan merkitystä ei tule välttämättä ajatelleeksi. Ehkä – ja oikeastaan toivottavasti – minäkin pidän taas kohta toimivaa pikkurilliä itsestäänselvyytenä.

Kiire kalskahti korvaan erityisen pahalta sairaalassa. Kun hoitaja sanoi, että ”nyt on kiire valmistella sinut leikkaussaliin”, minulle tuli huoli, ehditäänkö kaikki valmistelut tehdä riittävän hyvin. Todennäköisesti kaikki tarpeellinen tuli tehtyä – ja olisi tullut tehtyä, vaikka siitä kiireestä ei olisi erikseen mainittukkaan. Missä tilanteissa kiireen korostaminen on tarpeellista? Luultavasti useimmin päästään parempaan lopputulokseen ilman, että kiirettä alleviivataan.

Senkin opin (taas kerran), että mieltä painavista asioista on tärkeä puhua. Nukuin leikkausta edeltävän yön paremmin kuin muina käsikirurgin leikkausmääräyksen jälkeisinä öinä. Miksikäkö? Soitin tuona iltana serkulleni, joka on lääkäri. Omalla rautaisella ammattitaidollaan hän osasi rauhoittaa mieleni tulossa olevaan leikkaukseen.

Sairaalasta kotiutettaessa törmäsin siihen, miten eri tavoilla omaan työhön voi suhtautua. Sain käden kuntoutukseen liittyvät ohjeet kahdelta henkilöltä. Toinen heistä kävi sängyn päässä toteamassa, että enpä taida pystyä vielä sormiani liikuttelemaan ja jätti ohjeeksi muutaman rivin tekstiä, joka ei oikeastaan kertonut mitään kipsatun käden kuntouttamisesta. Toiselta sain selkeät kolmen sivun kuvalliset ohjeet, jotka kävimme rauhallisessa hoitohuoneessa yhdessä läpi. Papereissa oli myös hänen nimensä ja puhelinnumeronsa, johon voisin tarvittaessa soittaa. Sama tilanne ja kaksi erilaista tapaa hoitaa se. Yritän ottaa mallia jälkimmäisen henkilön asenteesta ja ammattitaidosta.

Vuoden vaihde pysäytti myös miettimään, mikä on minulle tärkeää. Omia arvoja on hyvä tarkastella ainakin siitä näkökulmasta, että arjessa tulee oikeasti toimittua niiden mukaisesti.

Ja vaikka elämä pitää elää tässä hetkessä, unelmillekin on tilaa. Niistä löytyy uusia päämääriä ja tavoitteita. Hetkellisesti vauhtia hidastaneena lähden uteliaana ja innostuneena kohti uutta. Energistä vuotta 2017!