Esihenkilökoulutukset → Räätälöity esihenkilökoulutus

Räätälöity esihenkilökoulutus

Esihenkilöityön laadulla on väliä. Siksi esihenkilöiden osaamisesta on pidettävä huolta.

Kuulostaako tutuilta?

  1. Esihenkilötyöhön siirytään ilman erillistä perehdytystä - esihenkilöille ei ole selvää mitä heiltä odotetaan
  2. Esihenkilötyön laatu vaihtelee - toiset esihenkilöt saavat aikaan parempia tuloksia kuin toiset
  3. Esihenkilöiden osaamista halutaan kehittää
  4. Esihenkilöiden rooleissa on epäselvyyttä - varsinkin vaikeissa tilanteissa rooli työnantajan edustajana unohtuu
  5. Osa henkilöstöstä alisuoriutuu - ongelma pitkittyy, kun esihenkilö ei puutu tilanteeseen napakasti

Jos ongelmat kuulostavat tutuilta, meillä voi olla sinulle ratkaisu. Räätälöidyt esihenkilökoulutukset vahvistavat yrityksen johtamiskulttuuria juuri oikeaan suuntaan.

Esihenkilövalmennukset räätälöidään aina yrityksen tarpeiden pohjalta ja ne voivat sisältää seminaaripäivien lisäksi erilaisia mittauksia, profiileja tai pienryhmävalmennuksia.

Aloita lataamalla Esihenkilön 100 ensimmäistä päivää-opas tai tutustumalla esimerkkikoulutuksiin alta.

Lataa opas: Esihenkilön 100 ensimmäistä päivää

Uusi esimiestehtävä tuo mukanaan uudenlaisia asioita ja mahdollisuuksia. Ensimmäisiin päiviin kannattaa valmistautua hyvin, jotta olo on alusta lähtien varma ja luottavainen. On tärkeä tutustua tiimiin mahdollisimman pian.

100-paivaa

Ihmisten johtamisessa onnistuu paremmin, kun tuntee heidät ja osaa huomioida ihmisten erilaisuuden. Huom! Opas sopii hyvin myös kokeneellekin esihenkilölle.

    Olen lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.


    Lataamalla oppaan tilaat samalla Human Siden uutiskirjeen. Human Siden uutiskirjeessä saat vinkkejä itsesi ja organisaatiosi kehittämiseen. Kirjeemme ilmestyy sähköpostiisi muutaman kerran vuodessa ja voit koska tahansa perua tilauksesi uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.

    Puolen päivän tehokoulutuksesta vuoden mittaiseen valmennusohjelmaan

    Räätälöity esihenkilökoulutus voi olla esimerkiksi puolen päivän tehokoulutus tai vuoden mittainen koulutusohjelma. Oleellista on esihenkilöiden osaamisen kasvattamisen tarve.

    Mikäli esihenkilöiden osaamisessa on tarkkaan rajattu kohta, jota halutaan kehittää, voi lyhyt täsmäkoulutus olla toimiva ratkaisu.

    Mikäli esihenkilötyötä halutaan kehittää kokonaisvaltaisesti, voi olla hyvä pohtia laajempaa kokonaisuutta. Suuremmissa toteutuksissa valmennusohjelma kattaa esihenkilöiden 360º-mittaukset, persoonallisuus profiilit, koulutusseminaarit ja seminaarien pohjalta rakennetun esihenkilötyön-käsikirjan.

    Esimerkkejä koulutusaiheista

    Esihenkilön rooli ja keskeiset tehtävät

    • esihenkilön monenlaiset roolit
    • keskeiset työtehtävät
    • esihenkilöksi omasta työyhteisöstä

    Esihenkilö itsensä
    johtajana

    • mitä itsensä johtaminen on?
    • itsetuntemus ja itseluottamus
    • asenteet, arvot ja motivaatio
    • omat vahvuudet ja kehittämiskohteet
    • tavoitteiden merkitys itsensä johtamisessa
    • ajankäyttö
    • stressin hallinta ja muutosvalmius
    • vinkkejä itsensä johtamiseen

    Valmentava
    esihenkilötyö

    • luottamuksen rakentaminen, psykologinen turvallisuus
    • erilaisuuden ymmärtäminen
    • tehokas vuorovaikutus
    • palaute
    • osallistaminen ja viestintä

    Työlainsäädäntö esihenkilötyön näkökulmasta

    • esihenkilö työnantajan edustajana
    • työsuhteen ehtojen määräytymisestä
    • työsopimuksen laatiminen
    • työnantajan yleiset velvollisuudet ja työnjohto-oikeus
    • työntekijän yleiset velvollisuudet
      hybridityöhön liittyvää juridiikka

    Haastavat esihenkilötilanteet

    • työntekijän suoritukseen / käyttäytymiseen puuttuminen
    • häirintä tai epäasillinen käyttäytyminen
    • haasteellisten tilanteiden ennaltaehkäisy
    • esihenkilö & työyhteisössä tapahtuvat muutokset

    Osaamisen
    kehittäminen

    • osaamisen kehittämisen lähtökohdat
    • osaamisen kartoittaminen
    • perehdytys
    • kehityskeskustelut
    • kehittymiseen ja osaamisen jakamiseen
    • kannustava työilmapiiri

    Osaava ja aikaansaava kumppani johtamisessa ja HR:ssä

    Autamme asiakkaitamme käytännönläheisesti johtamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa. Tarjoamme johdon valmennuksia, koulutuksia esihenkilöille, coachingia ja HR-palveluja. Kaikkea tekemistämme ohjaa halu ja kyky aikaansaada tuloksia.

    Vahvuuksiamme on monipuolinen osaaminen johtamiseen ja henkilöstöasioihin.

    Tavoitteenamme on olla osaava ja aikaansaava kumppani johtamisessa ja HR:ssä, joka on aidosti ajan tasalla asiakkaan tilanteesta.

    Ota yhteyttä oheisella lomakkeella.

      _CA_6342

      Ritva-Liisa on perustanut Human Siden vuonna 2009. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Ritva-Liisa on toiminut erilaisissa johto-, esimies- ja asiantuntijatehtävissä yli 20 vuotta. Joel liittyi mukaan vuonna 2022. Aiemmin Joel on toiminut erilaisissa myynnin johtamisen ja asiantuntijan tehtävissä.

      Joel Niskanen
      +358 50 5163082
      joel.niskanen@humanside.fi

      Ritva-Liisa Niskanen
      +358 400 499 194
      ritva-liisa.niskanen@humanside.fi

      Meillä on hyvät kokemukset Human Side Oy:sta johtamis- ja henkilöstövalmennuksien sekä henkilöstö- ja asiakastyytyväisyyskyselyjen toteuttajana.

      Ritva-Liisa kouluttajana on hyvä, koska pystyy olemaan samaan aikaan jämäkkä ja vaativa mutta toisaalta myös kuulostelee ja tuntee ilmapiirin ja herkät aiheet hyvin. Vankka kokemus HR asioista ilman muuta paistaa läpi.

      Koulutuksen positiiviset tulokset auttavat kehittymään entistä kilpailukykyisemmäksi kansainvälisillä markkinoilla. Suosittelen Human Siden koulutuksia myös muille yrityksille, jotka haluavat tehostaa johtamistaan.

      35

      vuoden kokemus tuloksellisesta kehittämisestä.

      4

      ilmaiseksi ladattavaa opasta, jotka löydät täältä.

      24

      erilaista täsmäratkaisua PK-yritysten ongelmiin.

      Asiakkaitamme

      fingersoft
      proventia
      psho
      rokua
      pohjaset-1
      hatala
      käräjäoikeus-150x150
      cliini
      fibroc
      ppshp
      airlon-150x150
      adea
      ronka-1